15.6.2017

Kun plussasin

Pitkästä aikaa täällä! Bloggeria en varmaa osaa oikein edes käyttää tai mitään muutakaan kikkoja tehdä mutta ehkä mä vielä opin haha. 
About pari vuotta sitten mä lopetin blogin kirjoittamisen ja nyt on tapahtunut semmoisia asioita, että halusin palata takaisin. En pysty lupaamaan aktiivista bloggaamista tai sitä kuinka kauan tää tulee jatkumaan, mutta nyt kuulette musta edes hieman.

Tosiaan tällä hetkellä olen onnellisesti kihloissa ja asumme yhdessä rakkaan kihlattuni kanssa yhä täällä Tampereella. Tämän lisäksi ollaan saamassa tammikuussa 2018 vauva<3 Mun ensimmäinen postaus täällä käsitteleekin sitä päivää kun tein sen positiivisen raskaustestin.

Se jännittävä päivä oli 8.5.2017. Mulla oli vapaapäivä ja olin juuri muutamia viikkoja tästä aloittanu aktiivisen salilla käynnin ja myös tänä päivänä olin siellä salilla. Siinä jumppapallolla vatsalihaksia tehdessä aloin jotenkin miettimään et mulla on jonkin aikaa ollut kumma olo, ei paha olo mutta semmonen kummallinen. Pissalla piti ravata tavallista enemmän ja rinnat oli tosi arat. Raskaus kävi mielessä mutta en sitä pitänyt mitenkään kovin mahdollisena vaihtoehtona vaikka erittäin mahdollinen vaihtoehto olikin. Kuitenkin päätin, että varmistan asian ja kävin ostamassa raskaustestin ja tein sen "läpällä".
Siinä kädet täristen katoin sitä kusitikkua ja siihen tuli kuin tulikin ne kaksi viivaa! En oikein uskonut siihen tulokseen ja tein toisen testin (pakkauksessa oli siis kaksi testiä) ja myös se näytti plussaa. 
Aloin välittömästi itkeä onnenkyyneleitä ja soitin äidille Turkkiin ja kerroin olevani raskaana, siskolle soitin ja juoksin naapuriin hyvälle ystävälleni tikku kädessä. 




Seuraavana päivänä tästä soitin heti neuvolaan ja sovittiin mun ensimmäinen neuvolassa käynti joka olikin jo tuossa muutamia viikkoja sitten. Kaikki on ollut niin superjännää ja ihanaa mutta samalla myös pelottavaa että mun pienelle ihmeelle tapahtuu jotain. 
Raskaus ei ollut vahinko millään tapaa, tiedostettiin hyvin, että saatan tulla raskaaksi ja näin ihanasti siinä myös pääsi käymään<3
Tällä viikolla olen raskausviikolla 10 eli ensimmäisellä hyvinkin kriittisellä kolmanneksella olen yhä ja pelko on yhä pienestä kova, mutta aika mennyt tosi nopsaan ja kokoajan vauva kasvaa ja kehittyy tuolla mun masussa.

Tästä alkaa mun mammabloggailu, tervetuloa mukaan! Mun matkaa pääsee seuraamaan myös instagramissa nimellä jenicanea ja snäpistä löytyy nimellä jenicaneaa.